Kirjoittajalta KBB

Ystävänpäiväkonsertti sujui iloisissa tunnelmissa

Orkesterin ensimmäinen esiintyminen vuoden 2023 puolella tapahtui ystävänpäivänä. Perinteinen LC Loimaan...

Juutilaisen Petri kävi kyläs

Katinhännän kievarilla pidettiin parin päivän treenisessiot Juutilaisen Petrin johdolla 3.-4.2.. Yhden pä...

Olipas upeat Elvis-iltamat!

Ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen perjantaiseen Elvis Elää-henkiseen keikkaamme Loimaan Keilahalli...

Illan ohjelmisto

Tässä pientä valotusta tulevan keikan ohjelmistoon. Ensinnäkin showtime on klo 21, tulehan ajoissa paikall...

Keitäs me olemme?

Monille bändin jäsenet ovat ainakin osittain tuttuja, toisille ehkä vielä hiukan vieraampia. Toistaiseksi ...

Kooste Kuissi Rock 2016 -keikalta

Tässä vielä pieni muistelo vuoden takaisesta Kuissi Rock -keikasta. Tapahtuma oli mieleenpainuva ja bändin...

Rompepäivät Loimaalla 4.8. – 5.8.2017

Perinteisiä Peltoisten kyläyhdistyksen järjestämiä Rompepäiviä vietetään jälleen elokuun alussa. Per...

KBB:lle myönnettiin yleisavustusta

Tänäkin vuonna Loimaan Kaupungin yleisavustusta myönnettiin lukuisille yleishyödyllisille urheilu- ja kult...

Kokoonpano Keilahallille on selvillä

Illan Elviksenä esiintyy Pekka Suhonen, joka on ollut pitkään mukana Kauppala Big Bandin toiminnassa. Muina...

Arrihankinnat ja settilista koossa Keilahallille

Tällä erää ei voi sanoa, että tämä keikka olisi päästänyt helpolla sovitusten etsinnän ja settilist...

Rompe-viikonloppuna Keilahallilla

Kauppala Big Band esiintyy nyt historiallisesti toisen kerran Loimaan Keilahallilla. Ajankohta on tällä kert...

Kauppalan Tanssit vetivät tanssikansaa parketille

Aktiivisia tanssijoita kerääntyi Heimolinnaan, kun Teuvo Kaupin + yhteistyökumppaneiden järjestämät Kaup...

Kauppala Big Band sai uuden hallituksen

Kauppala Big Band -yhdistys ry:n vuosikokous pidettiin maanantaina 06.02. Sauriolla treenien aluksi. Kaksi vuo...

Iltamissa tupa täynnä

Kyllä oli jälleen hienoa soittaa Metsämaan Kalliohovissa perinteisempää tanssimusiikkia. Valssit, humpat,...

Vuosi päätökseen ja kohti uutta

Bändin viimeinen keikka vuonna 2016 oli varsin hieno, Loimaan kaupungin järjestämä kutsutilaisuus yhteisty...

Joulun tunnelmaan päästiin kirkkokonsertissa

Lauantaina 10.12. pidetyssä joulukonsertissamme “Jouluilon aikaan” virittäydyttiin jo joulutunne...

Avoimet ovet vetivät väkeä

Toisen kerran peräkkäin KBB esiintyi Vesikoski-talon Urkusalissa runsasaalle kävijämäärälle. Ulkonakin ...

Kiitämme Iltama-kävijöitä

Iltamissa oli jälleen lähes 150 kävijää ja tunnelma hyvä. Tanssilattialla oli välillä jopa ruuhkaa, ja...

Loivan maan yöstä muutama pätkä

Videokamera oli paikalla myös Loivan maan yössä elokuun alussa. Paikkakunnan taidetarjontaa monipuolisesti ...

Videoita Vesikoski-talolta

Tässä muutama video Vesikoski-talon Avoimet ovet -tapahtumasta. Nuolet löysivät maaliinsa jousiammuntarada...

Videoita Loimaan Keilahalli -keikasta

Tässä muutama videonpätkä Loimaan Keilahallin keikalta. Elokuinen hämärtyvä ilta.. mikäs sen upeampi a...

Potpuri Baltic Jazz -keikalta

balticjazz.com
Tässä videokooste 5.7.2015 keikalta Taalinteehtaan maisemista. Kokonainen bussilastillinen loimaalaisia soit...

God resa och musik – tack för Baltic Jazz!

balticjazz.com
Pääsiäisen tienoilla se suunnilleen varmistui – pääsisimme soittamaan Taalintehtaan ruukkimiljöös...

KBB torjuu ikääntymisen vaikutuksia lauantaina

Kauppalalaisetkin ihme ja kumma vanhenevat ja lauantai meneekin synttäreitä soitellen. Vaikka ikä numeroina...

Kauppala Big Band ry sai uuden hallituksen

Vuoden 2015 hallitus valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa 11.1. Puheenjohtajaksi valittiin Seppo Lindstén, ...

Iltamissa luovutetaan Krekilän Myllyn Kesäteatterin kalenterituotto 10 000 € uuden Lastensairaalan varainkeräykseen.

Huom! Verkkosivuillamme oli jonkin aikaa merkittynä väärä alkamisaika iltamille. Aikaa on aikaistettu viim...

Videoita Sirkesalo-keikalta 29.11.2014

Tässä hieman vieomakupaloja keikalta. Kiitos kaikille mukana olleille! Solistit Pekka Suhonen ja Iina Wahlst...

KBB treenit valokuvina

Kuva-albumissa voit tutustua Kauppalan menoon myös harjoitustilojen uumenissa. Säännöllisten viikkoharjoit...

Aki Sirkesalon musiikkia Soul-illassa Ankkuripaikassa

29.11.2014 Kauppala Big Band nousee lavalle Ravintola Ankkuripaikassa. Musiikillinen muistelumatka tarjoaa rak...

Tanssi-iltamat Metsämaan Kalliohovissa

Krekilän Myllyn teatteri ja Kauppala Big Band järjestivät yhteiset tanssi-iltamat lauantaina 25.1.2014. Soi...
Top