Rompe-viikonloppuna Keilahallilla

Kauppala Big Band esiintyy nyt historiallisesti toisen kerran Loimaan Keilahallilla. Ajankohta on tällä kertaa elokuun ensimmäinen viikonloppu, joka tunnetaan myös Rompe-viikonloppuna. Parina edellisenä vuonna kyseisessä iltatapahtumassa on esiintynyt Philharmoic Blus Band ja näitä suuria saappaita pyritään täyttämään mahdollisimman hyvin, omalla tavallamme.

Tämä keikka on aivan erityinen, koska ohjelmistoa sorvataan uuteen uskoon kyseistä tapahtumaa varten. Otamme haltuun runsasti Elviksen tuotantoa. Hänen kuolemastaan tulee syksyllä kuluneeksi 40-vuotta ja näin kunnioitamme edesmennyttä legendaa. Lisäksi olemme hankkineet sovituksia mm. Ultra Bran kappaleista, Blues Brothersia mahtuu myös iltaan ja vielä muutakin pop, rock-coverointeja.

Kauppala Big Band Loimaan Keilahallilla pe 4.8.2017 klo 21 alkaen. Sitä ennen Sanna Lehden vetämänä karaokea klo 18.

Liput tilaisuuteen 5€, ennakkoon niitä voi ostaa Loimaan Keilahallilta.

Julkaistu kohteessa Uutiset